Nuorempana kun kotona oli ongelmia, pakenin niitä mummolaan. Siellä sain purkaa turhautumista ja kiukkua mielinmäärin sekä mua aina kuunneltiin, siliteltiin iltasin uneen pahan olon keskellä ja oltiin lähellä.
Mummi ei koskaan tuominnut vaan ymmärsi aina mun "teinikapinallisen" asenteen ja antoi monia hyviä vinkkejä ratkoa ongelmat.
Muutama kesä sitten istuttiin mökillä iltaa perheen ja isovanhempien kanssa. Illan saatossa sain sitten äidin kanssa pienen riidan pystyyn jonka seurausena lähdin kävelemään tontiltamme pilkko pimeälle metsä tielle. Mummi juoksi viinipullon kanssa perääni, istuttiin keskelle tietä hörppimään viiniä ja juttelemaan. Se ilta viimeistään avasi silmät siihen, että mulla on mailman parhaat isovanhemmat, aina tukena ja lähellä niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Mä tuumasin siinä sitten mummille, että istutaan sitten keskellä ajoväylää jos tuolta tulee auto ni se ei huomaa meitä, mummi vastasi siihen " mutta ainakin me ollaan yhdessä, ollaan saatu melkeen tää viinipullo tyhjäksi ja suru käännettyä iloksi".
Perjantai ei mennyt ihan odotusten mukaan, jonka seurauksena täällä ollaan vähän enemmän ja vähemmän huonolla fiiliksellä, päätin iltalenkin päätteeksi mennä mummolassa käymään ja vaan se että sain kerrottua mistä mun huono fiilis johtuu autto mun olotilaa enemmän ku ne lonkerot mitä tässä on parinpäivän aikana tuhottu!
Nyt toivottavasti vähän positiivisimmilla ajatuksilla kohti uutta viikkoa ja aikasin heräämisiä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti